PÖYTÄKIRJA
ALAVIIRTEEN YHTEISET VESIALUEET OSAKASTENKOKOUS 2022
Alaviirteen rukoushuone perjantaina 29.4.2022 klo 19.00
1 § Hoitotoimikunnan pj Janne Jokela avasi kokouksen.
2 § Kalevi Humalajoki valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja Aimo Kallio sihteeriksi.
3 § Seppo Kauppila ja Pentti Saari valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.
4 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Kokouksesta ilmoitettiin:
-sanomalehti Kokkolassa kaksi kertaa 7.4 ja 14.4.2022
-kylänilmoitustauluilla 2.4.-29.4.2022
–sähköpostilla osoitteensa ilmoittaneille ja osakaskunnan nettisivuilla Läsnä 16 osakasta. Osanottajalista liitteenä.
5 § Hyväksyttiin äänestyksissä käytettävä ääniluettelo.
6§ Hyväksyttiin toimintakertomus, tilinpäätös, ja tilien ja hallinnon tarkastus
sekä päätettiin
tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tileistä ja hallinnosta vastuussa oleville.
7§ Päätettiin jatkaa kaiken toiminnan siirtoa Alaviirteen Yhteisalueiden hallinnon vastattavaksi.
Alaviirteen Yhteisalueet hoitaa kaikki Alaviirteen yhteisen vesialueen velvoitteet ja vastuut täysin oikeuksin, valtuuksin ja velvollisuuksin ja edustaa osakaskuntaa järjestäytyneenä osakaskuntana.
Hoitotoimikunnassa ovat samat henkilöt kuin Alaviirteen Yhteisalueilla, toiminnan tarkastus samoin samanaikaisesti, tilien hoito samassa tilitoimistossa.
8§ Muut asiat. Keskustelua ei päätöksiä.
9§ Puheenjohtaja päätti kokouksen 18.17
Alaviirteellä 29.4.2022
Kalevi Humalajoki , puheenjohtaja Aimo Kallio, sihteeri
Pöytäkirjan tarkastajat:
Seppo Kauppila Pentti Saari
. PÖYTÄKIRJA
ALAVIIRTEEN YHTEISALUEET OSAKASTENKOKOUS 2022
. Alaviirteen rukoushuone perjantaina 29.4.2022 klo 18.15-19.45
1 § Hoitotoimikunnan pj Janne Jokela avasi kokouksen.
2 § Kalevi Humalajoki valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja Aimo Kallio sihteeriksi.
3 § Pentti Saari ja Seppo Kaupppila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.
4 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouksesta ilmoitettiin:
-sanomalehti Kokkolassa kaksi kertaa 7.4 ja 14.4.2022
-kylänilmoitustauluilla 2.4.-29.4.2022
–sähköpostilla osoitteensa ilmoittaneille ja osakaskunnan nettisivuilla
Läsnä 16 osakasta.
Osanottajalista liitteenä.
5 § Tarkastettiin ja hyväksyttiin äänestyksissä käytettävä ääniluettelo.
6§ Hyväksyttiin ja todetiin vastaanotetuksi Alaviirteen yhteisten vesialueiden toiminnan ja hallinnonsiirto Alaviirteen Yhteisalueille.
7 § Hyväksyttiin toimintakertomus, tilinpäätös, esitettiin toiminnantarkastuskertomus vuoden 2021 tilien ja hallinnon tarkastuksesta sekä vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus yhteisaluetoimikunnan jäsenille.
8 § Valittiin toiminnantarkastajaksi tilitoimisto Kirsi Toskala varalle Tilitoimisto Sorvoja.
9 § Hoitotoimikunnan erovuoroisista jäsenistä valittiin uudelleen; Tuomas Harmaala,Pekka Saari ja Janne Jokela joilla henkilökohtaiset varamiehet Risto Pyykkönen (Jokelalla) ja Samuli Harmaala (Tuomas Harmaalalla) ja Otto Siirilä (Saarella)
Toimikunnan muut jäsenet ovat Arto Luuru ja Mika Pottala ja heillä varamiehet Kalevi Humalajoki (Luurulla) ja Seppo Niemelä (Pottalalla)
10 § Päätettiin että omaa huvilaansa saa vuokrata edelleen maksamatta korvausta jakokunnalle.
11 § Muut yhteisen alueen hallintoa koskevat seikat: Lammaslaidun vuokrasopimukset voidaan tehdä pidempinä kuin 5 vuotta viranomaisten niin vaatiessa. Vuokrasopimukset metsästysseuran ja Lohtajan kalastusseuran kanssa jatkuvat.
Polttopuut 2 euroa pinometri itse tehtynä, hiekka- ja soravaroja ei ole.
12 § Osakkailta ei kanneta osuusmaksuja 2022.
13 § Määrättiin toimitsijain palkkiot matkakustannusten korvaukset ja päivärahat:
Toimikunnalle jäsenet 70euroa/kokous, puheenjohtajalle 100euroa/kokous, matka ym. kulut korvataan.
Sihteerille vuosipalkkio, toiminnantarkastajat laskun mukaan.
14 § Hyväksyttiin tulo ja meno arvio kuluvalle vuodelle. (liite)
15 § Kokouksen pöytäkirja esilläpito: Osakaskunnan internet sivuilla.
16 § Venepaikat ,Huvilatonttivuokra ja satamapalvelumaksu ja laskutus lisä
-Venepaikka maksuksi 2022 jakokunnanlaituri paikasta määrättiin 120€
, jos pitää venettä Alaviirteen satamassa eikä vuokraa huvilatonttia laskutetaan satamapalvelumaksuna 45€.
Huvilatonttivuokra ja satamapalvelumaksu ja laskutus lisä 5€ muuten
aikaisempi käytäntö; päätetty perusvuokra josta annettu alennusta osuuksien mukaan:
Huvilatonttivuokra määräytyy vuokraajan käytössä olevien osuuksien mukaan
seuraavasti:
Vuokra on 380 € / vuosi jos ei omista mitään osuutta yhteisiin maa-alueisiin:
-hallinnassa yhteisalueosuuksia 0,7 % tai yli, minimi vuokra 180 €,
-osuuksia 0,001 - 0,7 % alennus vuokrasta omistuksen mukaan 80€ - 179€
-Alaviirteellä vakinaisesti asuville vuokra enintään 330€ omistuksesta
riippumatta
- Satamapalvelumaksu laskutetaan Jos vene Alaviirteellä eikä maksa laituripaikkaa tai vuokraa
huvilatontista . Maksulla katetaan jätehuoltoa, veneväyliä ja nettiä
- jokaiseen laskuun lisätään laskutuskulut 5 € .
17 § Päätettiin: jakokunta maksaa kylän perinteisen yhteisen joulujuhlan kulut.
18 § Rahavarojen sijoitus / Lomahuoneiston hankinnat Kalajoen Hiekkasärkillä: Toimikunta valmistelee esitykset yleiselle kokoukselle.
19§ Myytävänä olevista huviloista ja yhteisalue osuuksista tiedottaminen, tapaan netissä.
Tilanne : myynnissä olevia huviloita 2.(Tuppikarissa ja Putkipauhalla) Vapaana 1 tonttia Pakinkarinpauhalla.
20§ Huvilatonttien uusien vuokrasopimusten rajaaminen vain omistajaosakkaille; 0,3% osuutta vaaditaan ehtona tontinvuokrasopimukselle. (ei koske perinokaaren mukaista saantoa)
21§ Muut asiat. Keskusteltiin ja ohjeistettiin hoitotoimikuntaa. Tuppikarin sataman perkauksesta, Sataman vartioinnista, Ruohokarinsalmen niittoa. Veneväylien ruoppauksesta. Lammaslaitumista.
Annettin hoitotoimikunnalle tehtäväksi toteuttaa Kameravalvonta Alaviirteen satamaan.
-keskustelua, kommentteja suunnitelmia Alaviirteen kylälle, ohjeistusta toimikunnalle - (Ympäristöhankkeet ,laitumet, luonnonsuojelu ,satamapalvelut; laituri, kamerat,polttopuut)
Osakkaille vuokrataan Kalajoen huoneistoa alennettuun hintaan sesosnkien ulkopuolella.
22§ Puheenjohtaja päätti kokouksen 19.45
Alaviirteellä 29.4.2022
Kalevi Humalajoki , puheenjohtaja Aimo Kallio, sihteeri
Pöytäkirjan tarkastajat: Seppo Kauppila Pentti Saari
Etusivulle